Pidän joulusta. En vain ole maailman järjestelmällisin ihminen, ja tästä syystä joulu tulee joka vuosi hieman yllättäen, vähän kuin talvikelit autoilijalle. Tänäkään vuonna en ole ostanut lahjoja etukäteen ja paniikissa mietin, että mitähän sitä kaikille keksisi. Lasten joulukalenteriin on tilpehöörit hankkimatta ja joka ilta tulee epätoivoisesti kaiveltua kaapeista yllätyksiä, jotka lapset aamulla kalenterista löytävät. Koristeet on laittamatta lukuun ottamatta muutamia pihavaloja, jotka nekin on ripustettu hyvissä ajoissa marraskuussa ihan vain pimeää vastaan. Ja sen lisäksi on vielä joka jouluinen stressi siitä, missä milloinkin aikaamme vietämme. Mieli tekisi mennä nukkumaan lämpöisen peiton alle ja herätä vasta joulupukin tuloon (tietenkin niin, että joku muu olisi senkin saapumisen hoitanut).
Nyt on sentään kortit tehty.
Tänään leivoimme lasten kanssa pipareita. Nuorempi esitti toiveensa päiväkodista haettaessa ja kerrankin oli einestaikinaa pakastimessa, joten homma voitiin toteuttaa. Kotiin leijaili paremman tuoksun lisäksi myös aavistuksen lisää joulumieltä.
Olisin varsin onnellinen, jos oppisin elämään stressaamatta näinkin vähäpätöisistä asioista. Varsinkin, kun joulussahan on oikeasti parasta yhdessä köllöttely ja löllöttely, suklaa ja pitkään nukkuminen. Ja juustot ja piparit ja glögi ja suklaa. Ja vielä kerran köllöttely ja vain oleminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti