Onhan siihen kesään mahtunut paljon muutakin kuin töitä ja muutama reissu kaakkoon. Juhannus, elämäni ensimmäinen käynti Serenassa, iloa, onnea, kiukkua ja itsesäälimasennusta. Tänään on tuo viimeinen vallannut mielen. Sitä vastaan ei ole olemassa mitään parannusta. Unikaan ei näinä päivinä tule kuin armottoman pyörimisen jälkeen, joten peiton alle piiloon meneminenkään ei ole ratkaisu. En osaa tehdä käsitöitä, en halua enkä jaksa lukea kirjaa, elokuvassa menisi liian kauan ja telkkaristakaan ei näin kesällä tule mitään. Siispä kuuntelen Spotifysta mahtibändejä, jotka ovat menossa viikonlopun Ruisrockiin ja muistelen kaiholla menneitä ja odotan innolla tulevaa. Tänä vuonna monien sattumien summana joudun jättämään väliin ilmeisesti KAIKKI festarit, ja sekös (sekin) ärsyttää. Joten menkää te muut katsomaan Editorsia, Crystal Castlesia, Biffy Clyroa, Jessie Warea, lopettavaa PMMP:tä, Karri Koiraa ja mitä noita nyt kaikkia siellä onkaan. Ja vaikkei saisi olla vahingoniloinen, niin tänään olen sitäkin, sillä Icona Poppia ei nyt pääse katsomaan kukaan kun se on peruuttanut Ruisrockin keikkansa. Mutta ehkä myös minä olen mukana sillä tulevalla keikalla, jonka tytöt toivottavasti pian Suomessa heittävät. Ainakin tämän päivän Hesarin juttu sai minussa aikaan hirmuisen halun nähdä tytöt livenä.
Nyt häntä pystyyn ja uutta päivää kohti. Tässä kyseisessä ei hirmuisesti niitä muistelemisen arvoisia hetkiä ollutkaan. Joten muistellaan vaikka noita ihania aiempia kesäpäiviä ja mansikoita ja herkkuja. Nyt mansikatkin alkaa olla niin vetisiä, ettei niitä enää halua edes syödä. Mur.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti