Niin. Kaikkihan siis lähti siitä, että päätimme myydä 40-luvun kerrostaloasuntomme ja muuttaa 80-luvun paritaloon. Ratkaisu, mitä ei pitänyt tulla. Lähtökohtana uuden asunnon hankinnassa kun oli se, että talon pitäisi olla ennen 60-lukua rakennettu eikä missään nimessä paritalo.
Vaan täällä ollaan. Ehkä paniikki iski. Toisaalta näimme talossa valtavasti potentiaalia, vaikka se olikin aikamoisen viidakon ja tupakan polton aiheuttaman tuhnun takana.
Mitä siis olemme toistaiseksi tehneet? Tai no, mitä armas A ja muut remppaukot ovat tehneet. Ainakin valkoista maalia on käytetty litroittain. Kaikki on maalattu. Tai siis seinät, katot ja rappuset. Pikkuvessat on purettu ja uudelleen vesieristetty, laatoitettu ja kalusteet vaihdettu. Lattiat on hiottu ja lakattu. Siinähän sitä onkin. Nyt kolmen kuukauden jälkeen tavarat on purettu (ainakin lähes kokonaan), kalusteet hakee paikkaansa, verhot on saatu vasta muutamiin ikkunoihin ja renonttiakin pitäisi vielä jatkaa. Syksy ja arki alkaa kuitenkin painamaan, eikä niin tuo kodin laitto enää jaksa kiinnostaa.
On alettava hyväksymään tosiasiat ja uskottava, että hiljaa hyvä tulee. Vaan kun ei tuo oma perusluonne antaisi myöten, vaan pitäisi olla valmista heti nyt. Ajoittain tämä aiheuttaa kyllä aikamoista ristiriitaa. Olen kuitenkin onnellinen, että olen vihdoin tilannut olohuoneeseen tapetin. Lisäksi sain tänään Teippitarhasta ensimmäisen teippipakettini ja aloittelin jo tuunailemaan eteisen sähkökaappia. Pienistä asioista viihtyvyys onneksi syntyy. Hyvä täällä on ihmisen olla, nytkin kaksi karvavauvaa sohvalla vieressä koisimassa ja isossa sängyssä odottaa uniseuraa kaksi ihmislasta.
Hyvää yötä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti